Uppsalan yliopiston sosiologian emeritusprofessori ja vanhuustutkija Lars Tornstamin kehittämä käsite gerotranssendessi tarkoittaa ikääntymisen myötä tapahtuvaa muutosta. Sanaan ei liity uskonnollista tai metafyysistä sisältöä.

Gerotranssendenssi alkaa jo keski-iässä ja Tornstamin mukaan se on ”vaihe luonnollisessa kehityksessä kohti kypsyyttä ja viisautta”. Gerotranssendenssia nopeuttava tekijä voi olla esimerkiksi kriisi, jonka jälkeen nuorenkin ihmisen on rakennettava uusi elämänkäsitys.

Pidämme itsestään selvänä, että 20-vuotias ei voi määritellä, millainen on 50-vuotiaan hyvä elämä, mutta sen ihmeemmin asiaa kyseenalaistamatta olemme ottaneet oikeuden keski-ikäisenä määritellä 80+ -vuotiaiden hyvän elämän. Varhaisia, hyvää tarkoittaneita ja ikäihmisen elämää ymmärtämään pyrkineitä vanhus-/vanhenemisteorioita ovat mm:

• Irtaantumisteoria (esim. Gumming & Henry 1961)
• Aktiivisuusteoria (esim. Havighurst 1963; Longono & Kart 1982; Bengtson & Peterson 1972)
• Jatkuvuusteoria (esim. Atcley 1971; Moody 1976; Victor 1987)
• Kehitysteoria (esim. Freud, Bühler, Jung & Erikson 1959-1986)
• Symbolinen interaktionismi (esim. Berger & Luckman 1967)
• Sosiaalisen vaihdon teoria (esim. Mauss 1954; Homans 1961; Blau 1964; Simons 1964 ja Dowdin 1975)
• Luhistumisteoria/sosiaalisen luhistumisen malli (esim. Zusman 1966; Kuypers & Bengton 1973)
• Vanhukset vähemmistönä ja alakulttuurina (esim. Breen 1960; Rose & Peterson 1965; Palmore & Whittington 1971)
• Ikäkerrostumateoria (esim. Riley 1971; Riley ym. 1972)
• Ikääntyminen on nähty myös sosiaalisena ongelmana (esim. Thanen 1983; McIntyre 1977).

Hyväksi vanhenemiseksi on usein oletettu keski-iän ihanteiden, aktiviteettien ja todellisuuden määrittelyn jatkuvuus ja säilyttäminen. Valveutuneet ikäihmiset ovat tietoisia ympäristön odotuksista ja niistä muistuttavat myös läheiset ja ammattilaiset. Haluttomuus tai kyvyttömyys vastata näihin odotuksiin saattaa aiheuttaa ikääntyneessä itsessään huonommuuden- tai syyllisyydentuntoja ja ympäristön ihmisissä taipumusta tulkita tilanne väärin. Herättävänä esimerkkinä voin kertoa ystäväni isoisästä, joka teki elämäntyönsä kanttorina. Eläkkeelle jäätyään hän ”mökkiytyi” – ja teki elämänsä parhaat sävellykset.

Tornstam kumppaneineen on kehittänyt teoriaansa ikääntyneiltä henkilöiltä saadun tiedon pohjalta. Hän on pyrkinyt tavoittamaan sen, miten vanha ihminen itse kokee ja ymmärtää vanhenemisen – ei niin, että tutkija määrittelisi sitä, minkälaisen merkityksen vanha ihminen antaa aktiviteeteille, arvoille, elämän tarkoitukselle ja tavoitteille. Itse sanoisin, että puolustettavanamme on hyvän elämän itsemäärittelyoikeus, ja pitäisin tärkeänä omaisten ja vanhustyötä tekevän henkilöstön valistamista!

Gerotranssendenssin muodot ovat yksilöllisiä, eikä kaikkia ikääntyviä ihmisiä koskevaa kehityskulkua voida kuvata. Tornstam puhuukin mieluummin kehittymisen mahdollisuudesta ja useista kehityspoluista. Hän on useissa tutkimuksissaan päätynyt tulokseen, että eteneminen gerotranssendenssissa lisää tyytyväisyyttä elämään ja kehityksen myötä käy, kuten Erich Fromm toteaa: “oleminen syrjäyttää omistamisen”.

Seuraavat lainaukset ovat Tornstamilta (2005 - suomennos kirjoittajan). Tornstam löysi tutkimuksissaan lähes kaikissa mainituista tapauksista väärintulkintoja. ”Oireiden” katsottiin johtuvan harkintakyvyttömyydestä, omanarvontunteen laskusta, luovuttamisesta tai ne tulkittiin jopa masennuksen tai muistisairauden merkiksi.

Gerotranssendenssimuutoksia

Menneisyys voi olla vahvasti läsnä. Ikääntynyt ihminen ajattelee yhä enemmän lapsuuden kokemuksia ja pyrkii tulkitsemaan niitä elämän varrella kertyneen kokemuksen pohjalta.

”Lapsuus merkitsee paljon enemmän kuin uskoisi, palaan sinne kaiken aikaa.”
”Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän muistaa lapsuudestaan.”

Ihmisen suhde esi-isiin muuttuu. Ihminen kokee olevansa ”lenkki sukupolvien ketjussa”. Kiinnostus sukututkimukseen ja omiin juuriin saattaa herätä. Tunne ja ”vetovoima” menneeseen voi olla hyvin vahva.

”Aiemmin 1700-luku tuntui olevan valtavan kaukana… nykyisin ei enää tunnu siltä. Se ja kaikki muukin historiassa tuntuu tulleen lähemmäksi.”
”Muistan, kun kerran katselin kuuta … tajusin yht´äkkiä, että se oli sama kuu, jota kreikkalaiset filosofit kuvaavat … tunsin olevani sukua heille … se on juuri oikea sana.”

Ihminen saattaa vapautua kuolemanpelosta, hän pelkää kuolemista ei kuolemaa.

”En elä kuollakseni, haluan elää. Mutta kypsymiseen sisältyy kuoleman mahdollisuuden kasvaminen. Jonkinlainen valmistautuminen.”

Ihminen alkaa ajatella, että elämässä on asioita, joita ei voi selittää järjen tai tieteen avulla, ja että kielellinen ilmaisu ja ajattelu ovat riittämättömiä ja ymmärrystä rajaavia.

”Olen tajunnut, että ihmisen tietämyksen ja eritoten aistien ulottumattomissa on hirveän paljon asioita.”

Musiikin ja kuvataiteen merkitys kasvaa. Emotionaalisuus lisääntyy, pienemmät ja arkisemmat asiat antavat iloa elämään. Ihminen kokee olevansa yhtä luonnon ja maailmankaikkeuden kanssa. Lasten ja lastenlasten kautta nykyisyyden ja tulevaisuuden sekä elämän ja kuoleman rajat murtuvat.

”Olen nykyisin joissakin tilanteissa pehmeämpi kuin ennen … ennen kaikkea kaunis musiikki saa silmäni kostumaan … koen eräänlaista euforiaa, onnellisuuden tunnetta.”
”Näen lehtien puhkeavan puihin – näen itseni noissa lehdissä.”

Ihminen alkaa löytää itsestään puolia, joista ei ole aiemmin ollut tietoinen – hyviä ja huonoja. Kyseessä voivat olla taidot tai luonteenpiirteet. Ihminen voi myös määritellä uudelleen aiemminkin tuntemansa piirteen. Uudelleenmäärittelyn kohteena on usein suhde toisiin ihmisiin.

”Olenkin vakavahenkisempi kuin luulin.”
”Luulin luottamustoimeni pontimena olleen sitoutuminen ja empatia, nyt ymmärrän sen olleen vain esiintymishaluni.”
”Olen ollut lapsiani kohtaan liian dominoiva.”
”Puhuin hyvin itsekkäästi miten itse voin … en osannut kuunnella lapsiani.”

Ihminen alkaa pitää itseään vähemmän tärkeänä. Toisaalta skandinaavinen itsen ”vähättely” ja vaatimattomuus vähenee.

”Halusin aina olla tapahtumien keskipisteessä. Puhuin paljon ja kerroin mielipiteitäni, mutta en koskaan yrittänyt olla tärkeä.”
”Minulla on aina ollut huono itsetunto … nyt ajattelen, että saavutukseni eivät olleetkaan niin huonot.”

Vastaajien kertomukset tukivat Erik H. Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teoriaa, mutta eheyden tunne vaihteli. Eheyden saavuttaminen vaatii rauhaa ja yksin oloa.

”Nyt ajattelen, että loppujen lopuksi tämä on minun elämäni, eikä se ollut yhtään hullumpi.”
”Yksin ollessa eheyden tunne on helpompi saavuttaa, mutta muiden seurassa tuntemani paine saa sen toisinaan katoamaan.”

Ihminen tulee valikoivammaksi ja arvostaa syvempiä suhteita muutamien ihmisten kanssa enemmän, kuin useita pinnallisia suhteita useiden ihmisten kanssa. Sosiaaliset suhteet ovat saattaneet kuulua esimerkiksi työhön ja niistä luopuminen koetaan helpottavana. Kyse ei tällöin ole sosiaalisten suhteiden tärkeyden uudelleen määrittelystä.

”Nykyään muutama ystävä riittää … Tarvitsen enemmän yksinoloa.”
”Saan entistä nopeammin tarpeekseni muiden seurasta … kaipaan sen sijaan kotiani ja hyvää kirjaa tai hyvän levyn kuuntelemista.”
”Sinä päivänä kun jäin eläkkeelle, hankkiuduin eroon frakista ja smokista, joita olin tarvinnut työelämässä.”

Kasvava tietoisuus omasta itsestä ja omista rooleista sekä siitä, että sosiaalinen kanssakäyminen on roolipeliä ja naamiaiset. Ihmiselle syntyy halu luopua naamiostaan ja roolistaan. Niiden tärkeys tietyissä tilanteissa kuitenkin tunnustetaan.

”Olen sitä mieltä, että ikäihmisten ei tarvitse pitää naamiota. jokaisen on voitava olla oma itsensä. Minulla ei ole ketään, jolle olisin tilivelvollinen, eikä haittaa, jos minua pidetään outona … Se on mielestäni suuri helpotus…”

Rooliodotusten ja sosiaalisten sovinnaisuuksien rikkominen sekä kasvanut viehtymys tehdä asioita, joita ei ennen uskaltanut. Uudenlainen viattomuus ja spontaanisuus lisääntyvät syrjäyttämättä aikuista harkintaa ja rationaalisuutta. Oman ymmärtämättömyyden myöntäminen käy mahdolliseksi ilman nolostumista. Kyseessä ei ole vain nolatuksi tulemisen pelon väheneminen, vaan uudenlainen ymmärrys sitä, että tietämättömyys ei ole typerää.

”Aiemmin luin lehden, jotta tietäisin mitä tapahtuu … ettei minua saataisi kiinni siitä, etten tiedä sitä tai tätä … Nykyään luen lehden vain jos haluan … minulla ei ole tarvetta esittää tietäväni enemmän kuin tiedän.”
”Minua ei haittaa, jos silloin tällöin nolaan itseni … ennen otin sen hyvin vakavasti.”

Omaisuutta ei väheksytä, nykyisen määrittelyn mukaiseen hyvään elämään tulee olla varaa ja pahan päivän varalle on hyvä olla säästöjä. ”Liian” omaisuuden katsotaan kuitenkin rasittavan ja rajoittavan vapautta. Useat haluavat eroon osasta omistamiaan tavaroita. Moderni asketismi = mukava, mutta yksinkertainen elämä.

”Minulla on sen verran kuin haluan omistaa … en tahdo enempää.”
”Matkan loppupää on hyvä tehdä kevyin kantamuksin.”
”Olen ekspertti liikojen tavaroiden hävittämisessä.”

Tornstamin mukaan ikääntyessä viisaan ja epäviisaan samoin kuin oikean ja väärän erottaminen muuttuu. Ikäihmisen arjen viisautta on pidättäytyminen neuvojen antamisesta tai muiden auttamisesta ratkaisujen teossa. Arjen viisaus on lähinnä lisääntynyttä avarakatseisuutta, suvaitsevaisuuden ja nöyryyden kasvua.

”Luulen oppineeni, että se ratkaisu, jota pidän viisaana itselleni saattaa olla epäviisas muille.”
”Minulla oli vahvat mielipiteet asioista, mutta ei enää … ymmärrän, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia.”