postaus-img

Vapaaehtoistyön työnohjaus

Suvi-Tuuli Porkka

Torstai 9.6.2016

Kun vapaaehtoistyön työnohjaus tulee puheeksi, esitetään usein kolme haastavaa kysymystä. Kysytään, onko vapaaehtoistyö työtä, eikö työnohjaus ole tarkoitettu vain ammattilaisille ja tarvitaanko vapaaehtoisten ohjaamisessa erityisosaamista?

Suomessa vapaaehtoistyön työnohjauksen edelläkävijä on Suomen Mielenterveysseura. Sen koulutetut vapaaehtoiset tukihenkilöt ovat tehneet vaativaa ihmissuhdetyötä esimerkiksi kriisipuhelinpäivystäjinä jo vuodesta 1981. Työnohjaus on kuulunut oleellisena osana tehtävään alusta alkaen, ja vuonna 1995 Mielenterveysseura aloitti vapaaehtoistyön työnohjaajakoulutuksen silloisessa Psykoterapiataitojen instituutissaan.

Onko vapaaehtoistyö työtä?

Mielenterveysseurassa tukihenkilötyötä pidetään arvokkaana työnä, ei puuhasteluna, ja sen katsotaan täyttävän työturvallisuuslain (738/2002) 55 §:n määrittelemät vapaaehtoistyön kriteerit. Työn palkattomuus tai sen palkkatyötä vähäisempi määrä eivät ole vapaaehtoistyön työ-statuksen este.

Eikö työnohjaus ole tarkoitettu vain ammattilaisille?

Työnohjaus on henkilöstön kehittämisen menetelmä, jonka juuret ovat Isossa-Britanniassa 1800-luvun puolivälissä toimineiden vapaaehtoisten, ns. valistuneiden vierailijoiden ohjaamisessa. Suomessa työnohjaus otettiin ensimmäisenä terveyssisarten ja sosiaalihoitajien koulutuksen osaksi 1940-luvulla. Kirkon työntekijöiden ja psykoanalyytikkojen koulutukseen työnohjaus sisällytettiin 1950-luvulla ja vasta 1960-luvulla työnohjaus laajeni koskemaan myös jo ammatissa toimivia työntekijöitä. Me, runsaat sata vuotta pioneereja myöhemmin työnohjaukselle lämmenneet ammattilaiset emme saa omia menetelmää vain itsellemme.

Tarvitseeko vapaaehtoistyön työnohjaaja erityisosaamista?

Vapaaehtoistyö perustuu erilaiseen logiikkaan ja sopimuksiin kuin palkkatyö, ja työelämän lainalaisuudet, joille ammatillinen työnohjaus perustuu, eivät sellaisenaan päde vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoistyön työnohjaajan onkin ymmärrettävä vapaaehtoistyöntekijöitä ja heidän työtään sekä vapaaehtoistyön erityispiirteistä ja kontekstista johtuvia vaatimuksia työnohjaukselle.

Vapaaehtoistyön työnohjaus on ehdottomasti erityisosaamista vaativa työnohjauksen erityisala. Pääsääntöisesti ryhmämuotoisena toteutettuna se edellyttää myös ryhmäilmiöiden monipuolista ymmärtämistä ja sopeutumista siihen, että vapaaehtoistyön työnohjausryhmässä istuu joka ainoa kerta joukko ihmisiä, joista tuskin kahdella on samanlaista koulutusta tai työkokemusta.

Vaativassa ihmissuhdetyössä toimivia vapaaehtoisia on yhä enenevässä määrin niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla vanhusten, vammaisten, nuorten, lasten, maahanmuuttajien, päihteiden käyttäjien jne. parissa. Muistutankin ystävällisesti vapaaehtoisista vastaavia henkilöitä siitä, että vapaaehtoiset ansaitsevat ja tarvitsevat työhönsä työnohjauksen siinä missä ammattilaisetkin. Vastuuhenkilön tehtävänä on huolehtia, että vapaaehtoisille tarjottava työnohjaus on vähintään yhtä laadukasta ja osaavaa kuin ammattilaisille tarjottu työnohjaus.

Lisätietoa

Porkka, S-T. & Salmenjaakko, J. 2005. Vapaaehtoistyön työnohjauksen järjestäminen. Opas yhdistyksille. Suomen Mielenterveysseura. SMS-Tuotanto Oy. Dark Oy, Vantaa.

Porkka, S-T. 2006. Vapaaehtoistyön erityispiirteistä ja kontekstista johtuvat vaatimukset vapaaehtoistyön työnohjaukselle Suomen Mielenterveysseurassa. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Työnohjaaja- ja prosessikonsulttikoulutus, lopputyö.

Porkka, S-T. 2008. Työnohjaamisen taito. Oppikirja vapaaehtoistyön työnohjaajalle. Suomen Mielenterveysseura. SMS-Tuotanto Oy. ST-Paino Oy, Hyvinkää.

Porkka, S-T. & Tenhunen, T. (toim.). 2015. Vapaaehtoistyön työnohjauksen erityispiirteitä. Suomen Mielenterveysseura. Sälekarin Kirjapaino Oy, Somero.